Etusivu

Taide

Tuotteemme

Tarinamme

Yksityistilaisuudet

Yhteystiedot

Asiakkaiden kertomaa

Naurava Delfiini OY Hämeenkatu 14 Riihimäki Viialan leipomon tuotteita

Muutama sananen Nauravan Delfiinin tarinasta. En nyt lähde liikkeelle aivan Antiikin Kreikasta, mutta aika kaukaa kuitenkin. Lapsuuteni kului Pohjanmaan lakeuksilla. Leikeissä ison sisarusparven kanssa olin aina myyjä tai pappi (turha väittää pohojalaasia konservatiivisiksi, meillä oli naispappi jo siihen aikaan!)

Putiikki sijaitsi ostamamme omakotitalon entisessä koirankopissa - ei ne neliöt vaan paikan tunnelma! Luonnosta löytyi "myytävä", voikukat, piharatamot ja orvokit toimivat sisäänheittotuotteina ja äidin tyhjät hajuvesi- ja shampoopullot oli järjestetty sotilaalliseen ojennukseen pikkuruisille hyllyille. Siskot olivat käärmeissään ikuisesta asiakkaan roolista, mutta johtajat ovat katsokaas asia erikseen - heitä ei uhmata.

Laskutaito ei ollut häävi, kun pääsin eräänä kesänä Sotavanhuksen museoon lippuja myymään. Paperi ja kynä toimittivat laskurin roolia, toivottavasti kassat stemmasivat. Kesäapuna Helsingin Vanhassa Kauppahallissa urakehitys johti koirankopista hienoon, valaistuun myymälään. Johtaja kannusti ja vakuutti: "sovit tosi hienosti asiakaspalveluun!" Tyttö kasvoi pituutta ja vähän leveyttäkin leivoksia nauttien.

Perheeseen syntyi aikanaan kaksi ihanaa lasta. Viisi vuotta kotiäitiyttä inspiroi kuitenkin myös opiskeluun. Valmis kauppateknikko sai osastopäällikön vakanssin Stockmannin Sestossa, suurimmassa putiikissa. Siellä oli vastuulla 10 hengen konkkaronkka ja aikamoinen määrä purkkia ja purnukkaa. Eipä siinä ehtinyt tavaraa palvoa paikallaan kun myynti oli vuosittain 18-20 miljoonaa mummonmarkkaa.

Haave omasta pikku puodista kyti vahvana. Alkoi oman elämäni "sitten kun..." aikakausi. Sitten kun lapset ovat kouluiässä ja riittävän isoja, perustan oman pienen putiikin!

2003 se sitten tapahtui. Keravan uimahalliin haettiin yrittäjää ja selvisin maaliin 22 hakijan joukosta. Alkoi paperisota: ilmoitusta sinne, ilmoitusta tänne, oli monta asiaa mietittäväksi: "mikä laps...ei kun pajalle nimeksi..?" Kaikki selvisi, kuten asioilla on tapana, ja Naurava Delfiini oli kastettu. (Ai uima-altaassa? No vaikka niin!)

Sitä ihanuutta riitti kuuden ja puolen vuoden ajan. Sitten kasvoi nälkä vielä suuremmasta ja enemmän oman oloisesta putiikista.
Syyskuussa 2009 alkoi show, jolle jatkoa olisi, kunnes kuol..ei kun eläkepäätös toisin määrää. Taidekahvila, jossa asiakaspalvelu ja hyvät tuotteet ovat aivan yhtä.

Se pieni pellavapää sieltä Alavudelta ponnisti haaveittensa mukaisesti maailmalle ja tavoitti monta kiitollista asiakasta. Ira-Mamaksi keksi joku ristiä siellä uimahallilla. Mutta nyt: tervetuloa siihen vanhanajan kahvilaan, jatketaan juttua kahvikupposen ääressä!

Rakkain terveisin "Mama"


Kahvila-konditoriamme palvelee

arkisin klo 8:00 - 17:00
ja lauantaisin klo 8:00 - 14:00

TERVETULOA HYVÄNTUULISEEN KAHVILAAN:
Meillä asiakas on ykkönen !